Jouni Kangasniemi Homepage

Etusivu » 2022 » tammikuu

Monthly Archives: tammikuu 2022

Aluevaaleihin 23.1.2022 numerolla 189

Aluevaaleissa 23.1.2022 ratkaistaan miten hyvät sosiaali- ja terveysalan palvelut sekä pelastuspalvelut järjestetään tulevaisuudessa. Laadukkaat ja asiakaslähtöiset palvelut ovat minulle sydämen asia. Tavoitteenani on vaikuttaa siihen, että Vantaa-Keravan hyvinvointialueesta tulee edelläkävijä palvelujen laadussa ja tuottajana.

Tavoitteena tulee olla se, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaiken ikäisille saatavilla niin, että palveluiden ääreen hakeutumisesta ei tule omaa itsenäistä ponnistusta. Lähipalvelut on mahdollista toteuttaa eri elämäntilanteisiin ja -vaiheisiin joustaviksi – niin lapsiperheille, sinkuille kuin seniorikansalaisillekin.

Lupaan hoitaa yhteisiä asioita 30 vuoden työkokemuksella valtionhallinnosta ja johtamisesta. (Aloitin oman työurani vuonna 1992 Opetushallituksessa – johon palasin kaksi vuotta sitten takaisin, työskenneltyäni välillä 20 vuoden ajan Korkeakoulujen arviointineuvostossa ja Opetus- ja kulttuuriministeriössä)

Olen omalta osaltani valmis välttämään turhaa politikointia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden päätöksenteossa. Kyse on laajemmasta asiasta – jokaisen meidän hyvinvoinnista ja terveydestä sekä siitä, että pelastuspalvelut ovat saatavilla hädän hetkellä. En ole myöskään riippuvainen eri eturyhmien vaikuttamispyrkimyksistä. Teen päätöksiä ennakoivasti ja itsenäisesti, ottaen vastuuta myös pitkän aikavälin tarpeista. Teen töitä sen eteen, että voimme turvata nopeamman hoitoon pääsyn ja mahdollistaa kriittisen avun pikaisen saatavuuden hädän hetkellä.

Mikään ei muuten turhauta minua niin paljoa kuin se, että ihmisen sijaan meistä huolehtii nykyään automaatti: ”Onnittelut, selvisit valintanäppäinten painelusta tänne asti…Pyrimme vastaamaan palveluntarpeesi mahdollisimman pikaisesti. Palvelussamme on valitettavasti nyt ruuhkaa. Yritä myöhemmin uudestaan… piip, piip…”

Digitaaliset palvelut eivät aina palvele meitä niin kuin on luvattu. Se on oma taiteen lajinsa. Olen pitkään puhunut sen puolesta, että uusia palveluita suunniteltaisiin johdonmukaisesti kahdeksalle (tai useammalle) erilaiselle käyttäjäryhmälle (esim. nuori, lapsiperhe, liikuntaesteinen, aktiivikansalainen, korkeasti koulutettu, työtön, ensimmäisen polven maahanmuuttaja, eläkeläinen ja vanhus…) alusta alkaen, jotta nähdään ketä suunniteltu palvelu palvelee parhaiten ja kuka jää uudistuksen vuoksi entistä pahempaan katveeseen. Tällöin ymmärrettäisiin myös paremmin se, mikä asia on oikeasti automatisoitavissa ja mihin tarvitaan jatkossakin henkilökohtaista palveluapua. Omat 85 -vuotiaat vanhempani kaipaavat kovin erilaisia palveluita kuin oman perheeni jäsenet.

Huolehdin luonnollisesti siitä, että voimme pitää kustannukset kurissa ja kohdistaa resurssit sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Laitetaan panostukset toimiviin palveluihin, auttaviin käsiin ja moniammatilliseen yhteistyöhön, tyhjien seinien ja peruuntuneiden aikojen sijaan.

Kuuntelen tarkalla korvalla, miten voimme yhdessä auttaa alan ammattilaisia onnistumaan työssään ja samalla turvaamaan uusien hyvinvointialueiden onnistuneen liikkeellelähdön.

Palvelun laatu ja saatavuus ovat tärkeämpiä kuin tuottaja. Näen tärkeäksi että voimme jatkossakin hyödyntää sekä yksityisen, kolmannen sektorin että julkisen sektorin yhteistyötä ja palvelutarjontaa.

Jokaisella meistä on oikeus terveelliseen vanhuuteen, nuoresta pitäen. Tehdään Vantaa-Keravasta Suomen edelläkävijä hyvinvointialueiden palveluiden tarjoajana!

Anna äänesi vaikuttaa! Numeroni on 189 (Vantaa-Keravan hyvinvointialue)