Pormestari Jussi Pajunen ehdotti vuoden vaihteessa kansanäänestyksen järjestämistä metropolikaupungista päättettäessä. Ehdotus on hyvä ja harkinnan arvoinen.
On harmillista, että Espoon ja Vantaan nokkamiehet tyrmäävät ehdotuksen tuoreeltaan. Helsingin Sanomien (3.1.) mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkisen suulla Vantaalla poliitikkojen enemmistö olisi kansanäänestystä vastaan. ”Jo Helsingin ja Vantaan liitosta käsiteltäessä kävi ilmi, että Vantaan päättäjien enemmisto on sitä mieltä, ettei ihmisten kantaa tarvitse kuulla”… ”Valtuustot on valittu edustamaan kuntalaisia ja päättämään verorahojen käytöstä, mutta valtuustoja ei ole valittu ratkaisemaan, onko kunta jatkossa olemassa vai ei”.
Kuntalakihan painottaa ensisijaisesti valtuuston roolia kunnan strategisena johtajana, jossa on tärkeää tulevaisuuteen suuntautunut, kunnan toiminnan pitkäntähtäimen tavoitteiden ja päämäärien hahmottaminen ja linjaaminen.
Lain mukaan valtuuston tehtävänä on mm.
- päättää toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista
- päättää hallinnon järjestämisen perusteista
- päättää talouden ja rahoituksen perusteista sekä hyväksyä talousarvio
- päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista
- päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista
- päättää muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista.
Olen itsekin ollut väärässä ja myöntänyt sen. Olen myös vaihtanut näkökantaani, uusien perusteiden ilmaantuessa. On ihmeellistä, että Vantaa perustelee vanhoilla argumenteilla uusista avauksista keskusteltaessa. Päätöksentekoon näyttää Helsingin naapurikunnissa vaikuttavan ensisijaisesti päättäjien oma mieli, ei heitä äänestäneiden kansalaisten näkemykset tai kuntalain velvoitteet.
Helsingin Sanomat jatkaa, että kuntapoliitikoilla on kuntalain mukaan täydet mahdollisuudet järjestää neuvoa-antava kansanäänestys. Päätöstä suurkunnasta ei tarvitse tehdä ennen kesää 2016, mutta kannatusta saatuaan, suurkunta voisi syntyä vuoden 2017 alussa. Toivotaan parasta.